Mitä kesä jätti? – Vieraana Klaus Härö

Elokuvaohjaaja ja puhuja Klaus Härö vietti kesän, jolloin puhelimet saivat luvan pysyä piilossa ja työt kutistuivat muutamaksi ranskalaiseksi viivaksi keltaisille muistilapuille. Loma opetti, että luovuus ei kuki pelkällä täydellisellä pysähtymisellä, vaan se vaatii sopivaa dynamiikkaa lepoa sekä kevyttä puuhastelua. Samalla kirkastui syvä kiitollisuus omia työkavereita kohtaan.

Astu sisään Klausin kesätunnelmiin ja lue, miksi suomalaisten yritysten pitäisi oppia tanskalaisilta positiivista röyhkeyttä ja lopettaa mailan puristaminen.

Mikä oli tämän kesän paras hetki sinulle?

Parasta hetkeä on vaikea sanoa, mutta se oli juhlaa, että sain oikeasti pidettyä ensimmäisen kunnon kesäloman kolmeen tai neljään vuoteen. Elokuva-alalla eletään aina projekti kerrallaan, eli lomat elävät leffojen mukaan. Olen monesti suunnitellut neljän viikon lomaa, mutta se ei ole onnistunut. Nyt onnistui, ja se teki erittäin hyvää ajatus- ja luovalle työlle.

Luovuus pääsee kukkimaan vasta, kun on kunnolla vapaata. On hyvä muistaa, että dynamiikka on tärkeää: pelkkä lepo ei yksin tuo luovuutta, vaan tarvitaan sopivasti tekemistä ja lepoa. Vaikka leikkaisi nurmikkoa tai haravoisi, silloin niitä ideoita alkaa syntyä. Jos lomalla jotain töitä teen, se on monesti vain muutama ranskalainen viiva post-it-lapulle. Niihin palataan sitten lomien jälkeen.

Tuliko kesällä jotain sellaista oivallusta, joka yllätti sinut?

Oivallus liittyi itsensä johtamiseen. Kun kukaan ei ole pomosi, joudut miettimään asioita ihan eri tavalla. Minulla on enemmänkin sellainen sisäinen kellokortti, jota käytän. Itsensä johtaminen ei ole missään nimessä perfektionismia, jossa kalenteri on timanttisessa kunnossa, vaan pitää osata sallia itselleen myös virheitä. Pitää hakea urheilijan ajattelutapaa ja osata olla joskus armollinen.

Täytyy osata paimentaa itseään ja puhua itselleen hyviä asioita. On hyvä muistaa, että kyllä ne asiat ovat siellä huomennakin ja ne voi hoitaa silloinkin. Kaikkea ei tarvitse tehdä heti ja nyt. Olen myös tietoisesti pitänyt puhelimet poissa. On paljon mukavempaa, kun voi vain laittaa tietokoneen kiinni, ja se on siinä.

Opitko jotain uutta tai muistitko jotain vanhaa, minkä olit unohtanut?

Ensimmäiset pari viikkoa olivat vähän sellaista kipuilua, kun en osannut olla lomalla. Olin siis unohtanut, miten lomaillaan – enpä tajunnut, että sekin on oma taitonsa. Onneksi opin kuitenkin lopulta olemaan lomalla. Kun on ollut kova vauhti päällä, jarrutusmatka on pitkä. Yritän muistuttaa itseäni tästä myös tulevaisuudessa.

Miten kesä vaikutti tapaasi ajatella työtäsi tai yleisöäsi?

Elokuvatyössäni vahvistui ajatus siitä, miten kiitollinen olen, ettei asioita tarvitse tehdä yksin. Mitä pidempään olen tätä työtä tehnyt – alalla, jossa ohjaajaa usein nostetaan jalustalle – sitä kirkkaammin ymmärrän, että tämä on todellista tiimityötä. Kokemus ja kiitollisuus työkavereita kohtaan vain kasvaa joka kerta.

Vauhdissa ei aina ehdi näkemään ja tajuamaan, kuinka moni ihminen tekee kaikkensa, jotta asiat toimivat. Ilman muita en minäkään loistaisi. Nämä ovat intensiivisiä projekteja, joissa on näkyviä ja näkymättömiä rooleja. Jokainen niistä on erittäin arvokas. Vaikka jokaisessa projektissa on vastassa eri ja uudet ihmiset, pyrin silti aina opettelemaan kaikkien nimet, koska arvostan heitä suuresti.

Jos kesällä olisi ollut yksi tärkein oppi, mikä se olisi?

Kyllä se on varmaan loman tarve, eli lepo. Luotto siihen, että lepo maksaa itsensä takaisin. Mailan puristaminen leviää helposti muihin, ja vieläpä täysin väärällä tavalla. Pitää siis oppia ottamaan rennommin eikä puristaa mailaa liikaa, vaikka en urheilija olekaan. Älkää ikinä unohtako hauskuutta. Kun joku uskaltaa nauraa, se tarkoittaa, että hän luottaa.

Mitä toivot, että syksyn yleisöt tuntevat tai saavat sinulta?

Toivon, että pääsen jakamaan näitä oivalluksia. Tänä päivänä moni on stressaantunut, jolloin luovuus nousee tärkeään rooliin. Kilpailu kiristyy ja moni asia ahdistaa. Me olemme Suomessa tosi hyviä tekemään kotiläksymme, mutta jotenkin emme vain saa sellaista tiettyä rentoutta tekemiseen. Kunpa firmojen asiakkaille saisi välittymään tekemisen ilon ja aidon välittämisen. Iloa tarvitaan paljon lisää tähän jatkuvaan vääntämiseen ja ponnisteluun.

Me voisimme oppia tanskalaisilta tiettyä röyhkeyttä. Pääsen työni kautta näkemään paljon yrityksiä läheltä, ja on jännä huomata, miten moni jännittää huomista ja sitä, että asiat pitää tehdä juuri oikein. Välillä voisi vain tehdä röyhkeästi toisin ja sanoa, että me haluamme tehdä näin. Tarkoitan positiivista röyhkeyttä: ei niin, ettei välitettäisi muista, vaan uskalletaan uskoa omaan konseptiin ja tapaan tehdä hommia. Tämä voisi tuoda juuri sitä haluttua kilpailuetua muihin. Pitäisi uskaltaa luottaa omaan kokemukseen siitä, mikä toimii. Ei aina pelkkää oppikirjasuoritusta, vaan omaa maustetta mukaan – sitä, mitä asia meidän mielestämme ansaitsee.

Mitä kesä jätti?

Klausin kesä jätti jälkeensä syvän ymmärryksen siitä, ettei luovuutta tai aitoa iloa voi pakottaa. Kun uskallamme päästää irti täydellisyyden tavoittelusta, sulkea laitteet ja sallia itsemme levätä, luomme tilaa uusille ideoille. Syksyn keikoille ja kohtaamisiin astuu ammattilainen, joka muistuttaa meitä kaikkia luottamuksen, tiimityön sekä ilon merkityksestä. On aika lopettaa jatkuva jännittäminen, tuoda omaa maustetta tekemiseen ja uskaltaa olla juuri sopivan röyhkeä omassa visiossaan.

TL;DR: Kesän parhaat pähkinänkuoressa

Pitkä jarrutusmatka ja lomataito: Ensimmäinen kunnon loma vuosiin opetti, että lomaileminen on oma taitonsa, jonka opettelu ottaa oman aikansa intensiivisen työn jälkeen.

Luovuuden ja levon dynamiikka: Pelkkä täysi pysähtyminen ei ruoki ideoita, vaan luovuus tarvitsee sopivassa suhteessa aitoa lepoa ja kevyttä puuhastelua, kuten haravointia.

Tiimityön ja työkavereiden arvostus: Vaikka ohjaaja saa usein kunnian, mikään projekti ei onnistuisi ilman jokaisen näkymättömänkin työntekijän täyttä panosta. Vaikka jengi vaihtuu eri projekteissa, kaikkien nimet opetellaan.

Positiivinen röyhkeys työhön: Suomalaiset yritykset tarvitsevat lisää iloa ja tanskalaista rohkeutta tehdä asiat omalla tavallaan – mailan puristamisen sijaan.